Lihavuus ja Terveys

Helsingin Sanomissa julkaistiin 18.8.2013 laaja artikkeli lihomisesta. Artikkelissa haastateltiin HUS:n lihavuusyksikössä työskentelevää Kirsi Pietiläistä, jonka mukaan aikuisista lihavista 20 - 30 prosenttia on terveitä. ”Terveillä lihavilla maksa on rasvaton. Miksi, se on arvoitus.” Pietiläinen viittasi edustamassaan yksikössä tehtyyn tutkimukseen, johon oli valittu terveitä ylipainoisia henkilöitä. Kenelläkään tutkituista ei ollut diabetesta, verenpainetautia eikä korkeita rasva-arvoja. Tutkijat havaitsivat, että näiden henkilöiden maksassa ei ollut rasvaa. Kirjallisuuden mukaan tämä tulos on täysin odotusten mukainen. Juuri maksan rasvoittumisen aiheuttava prosessi johtaa vähitellen rasva-arvojen kohoamiseen ja diabetekseen.

Pietiläisen mukaan lihavan ihmisen sairastuminen on ”monimutkainen yhdistelmä genetiikkaa ja elintapoja.” Lähtökohtaisesti terveellä ylipainoisella kaikki ylimääräinen rasva on ihonalaista. Ylipainoisen sairastuminen johtuu rasvan kertymisestä maksaan ja lihaksiin. Tosiasiassa kirjallisuuden mukaan sairastumiseen ei tarvita sen enempää huonoja geenejä kuin huonoja elintapojakaan. Pitkään jatkunut psykososiaalinen stressi riittää. Tämä on osoitettu muun muassa suomalaistutkimuksessa, jossa vertailtiin identtisiä kaksospareja. Tutkimuksessa osoitettiin, että sisäelimiin kertyvä rasva on selkeästi yhteydessä henkilön elämänsä aikana kokemaan psykososiaaliseen stressiin, riippumatta siitä, onko ihminen ylipainoinen, laiha tai normaalipainoinen.

Maksa toimii energian välivarastona ja tämän vuoksi maksan rasvoittuminen sekoittaa energia-aineenvaihdunnan. Yleisesti käytetyssä sokerirasituskokeessa annetaan henkilölle 10 - 12 tunnin paaston jälkeen 75 grammaa glukoosia. Veren sokeriarvo mitataan ennen glukoosin nauttimista ja 2 tuntia sen jälkeen. Vaikka alussa mitattu paastoarvo olisi normaali, voi kahden tunnin arvo olla huomattavan korkea kertoen sokerinsiedon alentumisesta. Terveellä henkilöllä veren sokeritaso on kahden tunnin kuluttua glukoosin nauttimisen jälkeen paastoarvon tasolla, koska maksa pystyy vastaanottamaan suurimman osan kokeessa annetusta glukoosista. Rasvoittumaton maksa pystyy varastoimaan glukoosia 100 - 120 grammaa. Paaston jälkeen terve maksa pystyy nappaamaan lyhyessä ajassa lähes koko sokerirasituskokeessa annetun 75 gramman glukoosiannoksen. Pieni osa glukoosista menee lihasten glykogeenivarastoihin. Maksan kyky varastoida glukoosia pienenee sen rasvoittumisasteen mukaan lähes suoraviivaisesti. Voi sanoa, että maksan rasvoittuminen ja ”häiriintynyt sokeriaineenvaihdunta” on käytännössä sama asia.

Maksan rasvoittuminen johtuu oroottihappo-nimisestä aineesta. Sitä muodostuu maksasolujen solulimassa. Oroottihapon muodostumiseen johtava tapahtumaketju on elimistölle välttämätön varajärjestelmä, joka käynnistyy kun normaalisti mitokondrioissa tapahtuva typen siirtäminen virtsa-aineeseen toimii tehottomasti. Oroottihappo ei päästä maksasoluissa syntyviä triglyseridejä maksasta pois, joten maksan solut rasvoittuvat. Pitkäaikainen stressi käynnistää kortisolin välityksellä oroottihapon muodostumiseen johtavan tapahtumaketjun. Kortisoli ei selitä ainoastaan maksan rasvoittumista, vaan on keskeinen tekijä myös lihasten rasvoittumisessa. Kortisolin keskeinen tehtävä on stressitilanteissa siirtää ihonalaista rasvaa lihasten polttoaineeksi. Stressitilanne edellyttää nykyihmisellä harvoin lihastyötä. Näin lihaksiin siirretty rasva ei pääse palamaan, vaan aiheuttaa lihasten rasvoittumisen. Päivittäinen liikunta varsinkin stressaavissa elämäntilanteissa on tarpeen, olisi sitten kysymyksessä laiha, normaalipainoinen tai lihava ihminen.

Kolesterolilääkkeiden tehoa yliarvioidaan

Noin 700 000 suomalaista käyttää veren kolesterolitasoa alentavaa lääkitystä. Eräiden tavoitteiden mukaan jokaisen suomalaisen kolesterolitason tulisi olla alle viiden. Nykyiset kolesterolilääkkeet alentavat kolesterolitasoa tehokkaasti, mutta suojaavat sairastumiselta kuitenkin huonosti erityisesti ennestään terveiltä henkilöiltä. Tämä ristiriita johtuu kolesterolilääkkeiden vähäisestä vaikutuksesta hapettuneen kolesterolin määrään. Nimenomaan hapettunut kolesteroli on vaarallista. Kun nykyisenkaltaiset kolesterolilääkkeet tulivat markkinoille, niiden uskottiin alentavan myös hapettunutta kolesterolia.

”Huono” eli LDL-kolesteroli hapettuu sitä herkemmin, mitä pidempään se kiertää verenkierrossa. Maksasolujen pinnassa sijaitsevat LDL-reseptorit vähentävät hiukkasten hapettumisriskiä. Naiset tuottavat lisääntymisikäisinä estradiolia, joka vaikuttaa LDL-reseptoreiden määrää suurentavasti. Tämän vuoksi korkeatkaan kolesteroliarvot eivät aiheuta naisille suurta sairastumisen vaaraa. Vuodesta 1987 kolesterolin alentamiseksi käytetyt statiinit vähentävät maksasolujen kolesterolituotantoa, mutta eivät lisää elintärkeiden LDL-reseptoreiden määrää.

Statiineihin kohdistui valtavia odotuksia, kun ensimmäinen statiini, lovastatiini, sai myyntiluvan USA:ssa vuonna 1987. Tuolloin pidettiin itsestään selvänä, että maksasolujen kolesterolituotannon vähentymisestä seuraa LDL-reseptoreiden määrän lisääntyminen, ts. saadaan samalla lääkkeellä tehokas kaksoisvaikutus. Hapettunutta kolesterolia verenkierrosta poistavat LDL-reseptorit olivat erityisen mielenkiinnon kohteena niiden keksijöille vuonna 1985 myönnetyn Nobel-palkinnon vuoksi. Ei siis ole ihme, että tuoreiden nobelistien myönteisellä näkemyksellä uusia kolesterolilääkkeitä kohtaan oli valtava markkina-arvo. Nobelistit Brown ja Goldstein olivat jo vuonna 1983 julkaisseet kuudella potilaalla tehdyn tutkimuksen, jossa he pyrkivät osoittamaan lovastatiinin lisäävän LDL-reseptoreiden määrää. Koehenkilöjoukko oli todella pieni, joten tulokset jäivät laihoiksi.

Lääketieteellisessä Circulation – lehden artikkelissa vuonna 1987 nobelistit kuitenkin hehkuttivat juuri myyntiluvan saanutta lovastatiinia omiin tutkimustuloksiinsa nojautuen. Monet kuitenkin jo tuolloin epäilivät nobelistien kolesterolilääkkeitä koskevia näkemyksiä. Jopa Circulation- lehden samassa numerossa oli raportti, jossa Brownin ja Goldsteinin tutkimustulos tyrmättiin. Statiinien mahdollista vaikutusta LDL-reseptoreihin ei ole myöhemminkään voitu osoittaa. Nobelistien oman tutkimusnäytön liioittelu toi statiineille ansiotonta arvonnousua. Myöhemmät tutkimustulokset ovat osoittaneet statiinien terveysvaikutukset huomattavasti odotettua vaatimattomammaksi ja usein statiiniesta on potilaille enemmän haittaa kuin hyötyä. Laajoissa useita tutkimuksia yhdistävissä meta-analyyseissä ei statiineilla ole todettu tilastollisesti merkitsevää vaikutusta ennestään terveiden henkilöiden kuolleisuuteen.

Fruktoosi ja insuliiniherkkyys

Hyvä Terveys -lehden numerossa 6 (3.5.2013) lukija kysyy asiantuntijalta fruktoosin terveyshaitoista. Tiedetään, että fruktoosi aiheuttaa insuliiniherkkyyden vähentymistä ja näin ollen altistaa vähitellen myös aikuisiän diabetekselle. Sairastumisriski riippuu saadun fruktoosin määrästä. Vuorokautista turvallista fruktoosiannosta ei ole kuitenkaan määritelty. Asiantuntijalta kysyttiin, kuinka suuri määrä fruktoosia vuorokaudessa on haitaksi. Lisäksi kysymyksessä kiinnitettiin huomiota siihen, että eräisiin lastenruokiin on lisätty fruktoosia.

Lehden asiantuntijan mukaan erityisesti nuoret ovat herkkiä fruktoosin vaikutuksille. Asiantuntija ei kuitenkaan vastaa kysymykseen, joka koskee lisätyn fruktoosin turvallista määrää. Hän kiertää kysymyksen toteamalla, ” … sokeripitoiset juomat tuovat helposti runsaasti energiaa ruokavalioon…” Asiantuntija ei suhtaudu kriittisesti siihenkään, että vauvaikäisten ruokiin lisätään fruktoosia. ”Kun verrataan juomien sisältämää fruktoosimäärää esim. lastenruokien fruktoosimäärään, vaikka niihin onkin fruktoosia lisätty, puhumme aivan eri suuruusluokasta”, toteaa asiantuntija ja jatkaa varomattomasti ”hedelmä- ja marjasoseiden käyttöä alle 1-vuotiaiden ruokavaliossa ei siis ole tarpeen rajoittaa.”

Sekä koe-eläimillä saadut koetulokset että nuorilla aikuisilla tutkimuksissa todetut fruktoosin terveyshaitat antavat aineksia huomattavasti kriittisempään suhtautumiseen. Tavallisen taloussokerinkaan haittavaikutukset eivät perustu kalorimäärään vaan siihen, että siitä glukoosin ohella saatava fruktoosi rasittaa maksaa. Diabetestutkijoiden huippulehden Diabetes Caren tammikuussa 2013 ilmestyneessä numerossa on artikkeli, jossa raportoidaan nuorilla ja terveillä 21 - 25 -vuotiailla miehillä tehdystä tutkimuksesta. Tulosten mukaan tavanomaiset fruktoosimäärät heikentävät maksan insuliiniherkkyyttä ja vaikuttavat haitallisesti rasva-aineenvaihduntaan. Viimeisimmän tiedon mukaan tavanomaiset nuorten käyttämät fruktoosimäärät aiheuttavat siis terveyshaittaa. Tämän perusteella alle vuoden ikäisten ruokiin ei missään tapauksessa tulisi lisätä fruktoosia. Hedelmä- ja marjasoseiden käyttö vauvojen ruokavaliossa on paikallaan, kunhan soseisiin ei ole lisätty fruktoosia. Taloussokeri sisältää puolet glukoosia ja puolet fruktoosia, joten se makeutusaineena on selkeästi vähemmän terveyttä haittaava kuin pelkkä fruktoosi. Fruktoosia puhtaana makeutusaineena ei pitäisi käyttää lainkaan.

Lisää tietoa ihmisen sokeri ja rasva-aineenvaihdunnasta löydät kirjasta Arginiini ja terveys.

 www.arginiini.fi